maanantai 22. elokuuta 2011

Nurkassa surisee

Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille - monta kivaa uutta blogia löytyi sitä kautta! Joutoaikoina tulen palaamaan niihin uudestaan, ja edelleenkin saa kertoa itsestään ja blogistaan! Uusia ideoita, blogeja ja tuttavuuksia on aina hauska löytää.

Ompelukoneen jatkuva esilläolo on aika vahingollista - en voi jättää berninamuruparkaa hetkeksikään rauhaan. Vähän päästä askeleet ohjautuvat kohti tuota ihanaa nurkkausta, ja sormia suorastaan kutittaa päästä näpertelemään jotain pientä. Ja suurempaakin.


Pääsin viime viikolla tutustumaan erään paikallishamsterin mittaviin retrokangaskokoelmiin myyjäisompelusten merkeissä. Voiko tällaiselle surinamummolle enää inspiroivampia myyjäistehtäviä keksiä! Ensimmäiseksi käsittelyyn pääsivät omasta mielestäni kaikkein suloisimmat kankaat...

Tämä mekko on kokoa 104, kaava on joku oma sovellus kaavakansion lukuisista perusmalleista. Taskut lisäsin vielä etukappaleelle tuomaan vähän lisää ilmettä.


Takana on vetoketju, ja koko yläosa on ommeltu vuorin kanssa pussille - näin ompeleet eivät näy oikealle puolelle mistään.


Ja tätä ruskeaa sydänpuuvillaa suloisempaa kangasta saa hakea! Siitä riitti 86-senttiseen mekkoon, jonka olalle lätkäisin joskus kirpparilta ostamani metalliset retronepparit.


Tämän mekon yläosa on huoliteltu tavalliseen tapaan alavaroilla, jotka tein valkoisesta peruspuuvillasta.


Näitä retrotuotoksia tulee lähiviikkoina näkymään täällä blogissa enemmän ja vähemmän - riippuen siitä kuinka paljon ehdin niitä tekemään. Tällä hetkellä lapset sairastavat kilvan flunssaa ja kuopus on valvottanut viimeisenä kolmena yönä ihan riittävästi, viime yönä nosti jo kuumeenkin... eli väsynyttä ja äkäistä elämää tiedossa ties kuinka moneksi päiväksi. Ompelemaan ehtiminen onkin se oleellinen ilonpilkahdus, joka näitä päiviä valostuttaa, mikäli vain itse pysyn terveenä ja voimissani.

Pompannappi-blogin Hannan tuotoksissa iskin silmäni hauskan malliseen läppähattuun, ja kummastelin jo, onko minulla jäänyt joku Ottobre kestotilauksesta huolimatta väliin, kun minulle ei tuollaista pipoa ole silmään sattunut. Pikainen kaivelu laatikoihin, ja löytyihän se lehti, melkein lukemattomana! Olin joskus johonkin kovalla kiireellä lähdössä sinä päivänä kun lehti tuli ja mies sen postilaatikosta minulle kiikutti, ja siinä kiireessä se unohtui. Kamala laiminlyönti!

Sieltä se Muraveinik-hattukin löytyi, ja kaava pääsi heti tositestiin. Vajaa-2-vuotiaan päähän sopiva koko oli se pienin, 44cm. Todellinen päänympärys on tosin 46,5cm, joten hiukkasen väljyyttä on tuossa kaavassa. Päällinen on Saksasta tilattua interlockia, sisäpuoli Jofotexin limenvihreää luomutrikoota. Pipo tehtiin syyshatuksi ulkoiluhetkiin, limenvihreän pihahaalarin pariksi.


Muuten tuntui olevan mieluinen lätsä, mutta läpät ahdistivat. Ne piti välttämättä saada leuan alta kiinni.



Pari napsautusta nepparipihdeillä, ja sekin ongelma oli helposti hoidettu. Ja sillä siitä tuli mieluinen pipo, joka on päässä sisälläkin!


Neppareita ei varmasti talviversioihin kannata käyttää, etteivät pakkasella jäädy kiinni leukaan, mutta näin syyspipoissa nekin käyvät hyvin. Talvihattuun on kai laitettava sitä ohjeessakin mainittua tarranauhaa.

Ja kun mummo pääsi vauhtiin ja totesi hattumallin söpöksi ja toimivaksi, se oli menoa taas. Kuinkahan mones hattuhurahdus tämä jo oli?! Huippuhauskaa ajanvietettä; katsella toisiinsa sopivia kangastilkkuja jämäkoreistaan ja sommitella niistä syyspipoja.

Velourhattu trikoovuorilla, kaavan koko 46cm...


Apila-joustofroteesta ja samanvärisestä trikoosta pari versiota...


Jofotexin raitavelouria oli jäljellä vielä pipon kokoinen pala, josta tein pojalle ruskeiden haalareiden pariksi päättimen. Tähän muokkasin kaavaa sen verran, että lyhensin ja pyöristin noita korvalirpakkeita ei-niin-vauvamaisiksi. Tosin neljävuotias neiti ilmoitti haluavansa omaan pipoonsa nepparit ja pitkät läpät, että se siitä vauvamaisuudesta... ;)




Tuo Ottobren uusin (4/2011) numero sisälsi muutenkin monta innostavaa mallia, joita tekisi mieli päästä kokeilemaan. Onneksi nämä eivät mene hetkessä vanhaksi, vaan lehdet kaavoineen odottavat kärsivällisesti vaikka vuosikausia. Tosin teini-ikäinen ei ehkä enää ilahtuisi "baby basics" -nepparipaidasta. ;)


27 kommenttia:

  1. Kiva ompelunurkkaus!
    Oma on niin kaaoksessa, ettei siitä kyllä kuvia revitä ;)
    Ja kauniita mekkoja ja hattuja :)

    VastaaPoista
  2. Ihania ompeluksia sinulla taasen! :)

    Kivan näköinen tuo pipomalli, pitää kyllä itselläkin kokeilla tuota.

    VastaaPoista
  3. ihan samoja oota katellu tuosta uusimmasta OB:tsä kuin minäkin :)
    täytyykin kokeilla tuota pipoa mahd. nopsaan, näyttää hauskalle!

    täällä mun vaatimattomat ompelukset: http://nevenmamma.blogspot.com/ - en ole läheskään yhtä taitava ja huomattavasti vähemmän tuottelias kuin sinä :) täältä on ihana kyllä noita ohjeita katsella - haalariohjetta pitäisi kokeilla kun tuossa olisi sellainen suunnitelmissa (tällä hetkellä, saa nähdä miten ne suunnitelmat taasen ehtivät muuttua :D)

    VastaaPoista
  4. Nuo pipot on kivoja ja nopea valmistuminen varmasti tyydyttää:) Mukavinta minusta ainakin on, kun saa jotain valmiiksi.

    VastaaPoista
  5. mäkin tykkäsin monista uusimman ottobreen kaavoista. ja hieno hattu..mäkin tilasin tuota interlockia.. en vaan keksi mitä siitä tekisin..

    VastaaPoista
  6. Ihania ompeluksia jälleen kerran. Varsinkin noi liivimekot on niiiiiin herkkuja!

    Mä muuten huomasin kanssa että noissa pipon kaavoissa on hieman väljyyttä. Tein meinaan meidän 1.v.9kk vanhalle neidille sen toisen mallisen pipon koossa 48 ja voin kertoa että mahtuu mullekin ja pyörii neidin päässä kun hyrrä... Hmm, tuonhan olisi välttänyt kun olisin mitannut kaavaa edes vähän ennen ompelua, mutta toisaaltaan sainpa ite pipon itelleni =D Joo ja olen pienipäinen myönnän... =) Sitten voin kyllä kehua tuota Baby Basics paidan kaavaa, meillä ainakin toimii kun neiti on kapea ja pitkän mallinen...

    VastaaPoista
  7. Oi voi, nyt se Täydellinen Pipo -malli löytyi meillekin! Pakko haalia tuo Ottobre käsiin siis, ollaan pitkään kaivattu kunnon pipoa joka tulis korville (ja jota ei neidit 1v4kk:t saa päästä pois huitaisemalla). Ah, kiitos vinkistä! :)

    On muuten aivan ihana tuo eka vihreä pipo, tykkään kankaan kuvioinnista paljon!

    VastaaPoista
  8. Minä myöskin tein sillä toisella kaavalla pipon ja kävi samoin kuin Kirsillekin, paitsi että se oli vähän iso minullekin. Passas miehen päähän ja kuvittelin tekeväni jommalle kummalle pojista sen (2v ja 3v) Harmi vain että pipo on vaaleansininen niin ei oikein kelpaa miehellekään.

    VastaaPoista
  9. Tuulispää: omani on vielä niin tuore, ettei kukaan ole ehtinyt tehdä sinne kaaosta, kun kaikki aika menee ommellessa! ;)

    Aatsipoppaa: suosittelen! Nopeatekoinen ja soma.

    glenni: tulossa käymään, kiva kun ilmoittauduit! =)

    Anna: juu kyllä valmiiksisaaminen on se jutun suola, joka saa aloittamaan aina uudestaan! <3

    Unikuu: taisipa siinä lehdessä olla sinunkin hengentuotoksesi, se ihana norsupaita!! <3

    Kirsi: kiva tietää tuo paidan koon sopivuus jo ennen kokeilua!

    Nannukka: samanlainen olo tuli mullekin kun näin tuon kaavan, jotenkin ihastuin täysin. Viime yönä näin siitä untakin.. ;)

    Kata: :D

    VastaaPoista
  10. Mä kuolaan edelleen vaan tuollaista ompelunurkkausta. Mulle kans!

    Ja kuolaan myös Ottobreta. Mulle tulee jo kolme eri käsityölehteä, mitähän tuo mun miekkoseni tykkäisi jos tilaisin vielä yhden... :D Alkaa pahaenteisesti jo natista tuo mun yks kirjahylly, se kun on ihan täynnä Novitoita, SK:ta, Modaa ja satunnaisia irtonumeroita muita lehtiä... :)

    VastaaPoista
  11. Niin ja piti mun ihan kehua noita tuotoksiakin, eikä vaan selittää omaa napaa! Eli ihania retrokuoseja, nam! <3

    VastaaPoista
  12. Ihan samoja kaavoja piirtelin lauantaina päiväuniaikaan. Nyt kun vielä ehtisi aloittaa niiden ompelunkin! :)

    VastaaPoista
  13. Ihanat retromekot, erityisen kaunis se vihreä!!! Ja istuvat piposet!!!

    VastaaPoista
  14. Kauniit mekot ja onpas kivan mallinen pipo! Täytyykin kokeilla. Talvipipoon varmaan sopisi kam-neppi hyvin.

    VastaaPoista
  15. ompelunurkkaus on huippu! oma on niin kurjassa jamassa että menisi päivä ensin siivotessa ennekuin kehtaisin esitellä...kiva suristella noin kivassa nurkkauksessa.:)

    minäkin käyn täällä aina säännöllisesti lukemassa ja katselemassa, inspiraatiota hakemassa ja innostumassa.

    kiva blogi, kivoja juttuja ja kivoja kuvia. :)

    VastaaPoista
  16. Kävin jo aiemmin tänään ihastelemassa noita mekkoja!! Haaveilen joskus itekkin ton mallista tehdä jollekkin kaverin tytölle :) Housumallia olen itse tehny jo parit :) Just ton samanmallisen piponkin tein hiljan :D

    VastaaPoista
  17. Aivan mahtavia nuo retrokuosit ja perusmekko-mallit! Oikein minun maun mukaisia! :) Ja kiitos linkistä minunkin blogiini! ;) Tervetuloa jatkossakin vierailulle!

    VastaaPoista
  18. kiva kun on oma nurkka missä touhuta, mä oon vallannut yhen huoneen :D

    Tuo hattu näyttää näin muiden blogissa jotenkin kivemmalta kuin lehdessä.. ehkäpä teen meille sellaisia..

    VastaaPoista
  19. Voi ihanuus mitä täältä taas löytyykään! Varsinkin tuo sydänkangas on aivan syötävän söpöä.. Ja tuota pipomallia täytyy ehdottomasti kokeilla, toimisikohan neppikiinnitys kam-nepeillä, laiskana ei viitsisi millään tarranauhoihin koskea.. (ja allekirjoittaneen blogia saa toki käydä kurkistamassa, saattaapa siellä silloin tällöin jotain mielenkiintoista esiintyä) :)

    VastaaPoista
  20. Ihania nuo retromekot! Sinä oot kyllä mahdottoman toimelias :) Ei voi kuin ihastella aikaansaannoksiasi!

    VastaaPoista
  21. tuo pipokaava on niin ihana! itsekkin koekilin tuota, ja en ollu varma pitikö laittaa saumanvarat vai ei? miten sä teit?

    itse laitoin saumanvarat vain "taakse".

    VastaaPoista
  22. Kiitokset ahkerille kommentoijille!!! <3

    Katja: missäs Burda? =D Vielä löytyy tilailtavaa.. ;)

    Inkeliina: no totta, nehän on muovisia. En vain omista yhtäkään.. =)

    Tia: minusta lehdessä oli jätetty törkeän vähälle huomiolle tuo hattu, eihän siitä ollut kuin se yksi pienenpieni kuva siellä nurkassa! =/

    Carovarium: laskeskelin että lätsästä tulee sopiva puolen sentin saumanvaroilla, ja laitoin sellaiset joka puolelle. =)

    VastaaPoista
  23. Niin ihania ompeluksia taas! :)

    VastaaPoista
  24. Kyllä ei voi kui ihmetellä ja ihastella sun reippauttas :)
    Nii ihania ompeluksia taas, niinku aina!!! Ihania nuo retromekot ja lakit!

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.