keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Kesäistä

Ooooo, kuvia!!! No omalla halpisnokialla räpsittyjä, ja taso onkin sitten sen mukainen. Saatiin kuvat koneelle siten, että siirrettiin Bluetoothilla ne minun puhelimesta miehen puhelimeen, jossa on muistikortti. Siitä ne saikin jo kätevästi koneelle. Mutta sen verran huonolaatuisia kuvia tuolla omalla puhelimella tulee, että jatkossa en taida viitsiä vaivautua sellaiseen urakkaan muutaman tuhruisen kuvan tähden. Huutistakin jo selasin, että jos ostaisin jonkun halvan räpsyn siksi aikaa että saadaan oikea kamera takaisin, mutta ainakaan vielä ei löytynyt varteenotettavaa ehdokasta. Ilmankaan ei vain tahdo osata olla vaikka kuinka yrittää!


Typykälle ompelin viime viikolla retroverhosta mekon ja kesähatun. Mekkoon sovelsin omaa kaavaa, ja vaikka kuinka yritin tehdä kapean, on tuo silti sellaisenaan liian leveä tuolle hoikalle tytölle. Alle joutuu laittamaan bodyn, ettei tuo pyöri ympärillä.


Hattu on Ottobren nettikaavalla tehty, mutta kaavaa piti vähän leikatessa pienennnellä, kun pienin koko siinä taisi olla 48cm, ja tytön päänympärys on 45cm. Lierin reunaan kokeilin laittaa tuollaista laatikosta löytynyttä valkoista polvekenauhaa (?) ja se tekikin hauskan säväyksen tuohon hattuun. En ole koskaan ennen polvekenauhoja käyttänyt enkä noin lonkalta sitä ihan tasaisesti osannut laittaa, mutta seuraava kokeilu lienee jo onnistuneempi tässäkin asiassa.



Tapettikaupoilla vietimme koko eilisen päivän, ja saalistakin kertyi ihan mukavasti. Mutta niistä lisää myöhemmin, tietysti esittely tulossa kuvien kera!

15 kommenttia:

  1. Ihana kesätyttö! :) Toivottavasti se kesä ei kuitenkaan ihan vielä tule, meillä ei nimittäin ole oikein mekkovarastojakaan ehditty ommella ;)
    Saas nähä tuleeko kiire kohta!

    VastaaPoista
  2. Voi miten suloinen setti! Ja kyllä näistäkin kuvista hyvin tolkkua saa =) Polvekenauhaa pitääkin ehkä käydä hankkimassa, kun on kanssa kesähattuprojektia mietinnässä...

    VastaaPoista
  3. Voi miten söpönen neiti kesätamineissaan. Noissa kyllä kelpaa edustaa!

    VastaaPoista
  4. Just tuollaset retrovatteet ku näkee vanhoissa kuvissa....ihanat!

    VastaaPoista
  5. Tosi kivasti sopii tuo ricrac tuohon hatun reunaan, tekee hatusta viimeistellyn näköisen. Muutenkin kiva kesäasu, klassinen ja tyttömäinen. :)

    VastaaPoista
  6. Miten sä onnistutkin löytään kirpparilta aina noin ihania kankaita!! Mun kohdalle kyllä ei satu koskaan, aina joku ehtii ensin :(.

    Yksi kysymys olis sulle kun ilmiselvästi ompelet aika paljon ja olet alan ammattilainen, nimittäin ompelulangoista. Minkalaisilla langoilla ompelet?? Kangaskauppojen Coats Duet-langoillla jotka melko hintavia vai jollain edullisemmilla? Näin aloittelijana vähän mietityttää onko langan laadulla muita eroja kuin se, että huonompi katkeaa helpommin. Osaatko sanoa onko koneelle jotain haittaa jos ompelee niillä hieman epätasaisilla ja nukkaavilla halpislangoilla.
    Olen ommellut noilla halvoilla eikä kone ole ainakaan katkonut niitä, mutta voihan olla että vaatteessa ei niin kestä.
    Olen iki-onnellinen jos viitsit vähän opastaa :)!

    VastaaPoista
  7. Anonyymi: minä löydän itse asiassa todella harvoin kankaita kirppiksiltä, ei oo tuuria mulla useinkaan! Tuon ostin joskus Inkeliinalta, kun hän vinkkasi että löytyis.. =) Tämä blogimualima on aika mahtava, kun toinen saa aarteen ja toinen pääsee eroon tarpeettomasta!

    Minä oon käyttänyt kaikenlaisia lankoja, halpoja ja kalliita. Peruspuuvillavaatteita ompelen millä milloinkin, ei niin väliä kunhan ei ole vanhuuttaan lahoa. Ostan lankoja jopa kirppiksiltä jos sattuu tulemaan eteen (niissä kannattaa kyllä aina testata kestävyys ensin), ja paljon ompelen myös niillä edullisilla Eurokankaassa myytävillä moon-langoilla, ja joskus jos tarvitsee jotain tiettyä väriä, ostan niitä kalliita Coatseja. Niissä kun on ihanasti vaihtoehtoja eri väreissä. En usko että koneelle on haittaa halvastakaan langasta, ehkä niistä irtoaa enemmän pölyä kuin kalliimmista pinnoitelangoista, mutta samalla tavalla koneen puhdistus on välttämätöntä ja osa ompeluharrastusta joka tapauksessa.

    Mutta siis tavisvaatteita olen ommellut kaikilla langoilla ja ompelen edelleen, ja perusvärit mulla taitaa kaikki ollakin niitä moon-lankoja jotka on huomattavasti halvempia kuin Coatsit. Applikoinnissa eivät ole yhtä kivoja kuin kalliimmat, kun pinta on aika matta, mutta hyvin on saumoissa kestäneet siinä missä kalliimmatkin. =) Sitten on erikseen sellaiset erikoismateriaalit kuten silkki, jota täytyy ommella tarkoitukseen sopivalla silkkilangalla.

    Oipa kiva tehdä joku näin helpolla ikionnelliseksi! ;D

    VastaaPoista
  8. Kiitos nopeasta vastauksesta!!!! Juuri tuollaista mielipidettä kaipasinkin :). Nyt uskallan itsekin huoletta hurruutella mooneilla ja muillakin edullisilla, varmasti asiansa mulla ajavat jos sullakin :D.

    VastaaPoista
  9. Söpönen mekko ja hattu, ja tyttö :).

    VastaaPoista
  10. Voi miten suloinen kesäasu! Aivan valloittava!
    Löysin juuri tieni blogiisi ja hyppäsinkin suoraan lukijaksesi :)
    Mahtava opastus haalarihousuihin tuolla aiemmin. Jospa uskaltautuisin itsekin niitä kokeilemaan, kun tyttönen vielä haalareihin juuri ja juuri mahtuisi ;)

    VastaaPoista
  11. Suloinen pieni mansikkatyttö :) vaikkei kuosissa mansikkaa olekaan mut se tuli mieleen ekana.

    VastaaPoista
  12. Ääks, sun blogia tutkiessa kyllä ihan hengästyy, kun koko ajan tulee jotakin uutta ja ihanaa väkerrystä esille. En ole hetkeen täällä käynytkään oman blogitaukoni vuoksi, ja nyt, kun pitkästä aikaa tutkin postauksiasi pitkälle taaksepäin, huh, vaikka mitä, ja niin paljon. Miten sää kaiken kerkeetkään?

    Että siispä onnellista äitienpäivää tehoäidille! :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.