perjantai 1. huhtikuuta 2011

Päättimiä

Kaikenlaisia päähinekokeiluja oli tämän aamupäivän ohjelmassa. Nuorimmaisen aikaisemmin ommeltuun kukkatakkiin kokeilin ommella laveriksi lentäjänlakkia. Kaava löytyi 70-luvun kaavakirjasta. Koko oli siinä 50-senttiselle päälle, joten leikkasin kappaleet puolen sentin saumanvaroilla ja ompelin vajaalla sentillä - sillä tavalla tuli kokonsa puolesta aika sopiva tuolle puolitoistavuotiaalle. Tuolla tytöllä taitaa olla vielä ikäänsä nähdenkin suht pieni pää, kun on muutenkin pieni.


Leuan alle tulee hihna, joka kiinnittyy nepparilla. Etureunaan lisäsin resorin, jotta se vetäisi vähän kasaan tuota reunusta. Arvasin nimittäin, että tässäkin kaavassa on ongelmana turhan suuri väljyys niskassa ja otsan ympärillä, ja niinhän se olikin. Niskaankin olisi pitänyt laittaa resori, ja vähän kireämpänä vielä molemmat. Mutta onpahan kokeiltu nyt tämäkin ihanuus! ;) Tästä voisi saada aikaan vielä söpöjä lakkeja, kun muokkaisi kaavaa lisää.



Niskassa on oma merkki - oli muuten viimeinen siitä 72 kappaleen satsista, jonka Ebayn kautta joskus tilasin. Piti alkaa ihan tarkistamaan, milloin.. joulukuun 8. päivänä! Eli 4-5 kuukautta, 72 ompelusta. Enkä jokaiseen ole edes merkkiä laittanut, joten totuus on enemmänkin. Olipa aika yllätys itsellekin tämä määrä! ;) Onneksi uusia merkkejä on jo tilattu, 2x72kpl samasta paikasta.. jospa ne tulisivat pian!


Ei tuo oikein saanut päässä olla, aina kiskoi neiti sitä samantien pois.. kai se tuntuu vähän hankalalta, kun ei myötäile päätä. Ja korvia tuo ei ainakaan kovin hyvin suojaa, joten voi olla että jää käyttämättä.. aika näyttää. Ehkä teen istuvamman version joskus.







Tytölle surautin saumurilla ihan peruspipon keväisiin pihaleikkeihin. Trikoo on Saksasta Janan kimpassa tilattua, mukavan joustavaa ja napakkaa.


Lippamallista pipoakin kokeilin - taas vaihteeksi. Liian pitkä lippa ja muutenkin vähän huonon mallinen, eli uutta putkeen tämänkin suhteen. Vielä minä joskus teen sen täydellisen lippapipon, onhan se nyt jo kumma!! =D Tytölle tämäkin epäkelpo tuntui olevan ihan mieleinen, ja niinpä hän aikoikin ulkoiluttaa pipolippistä heti kun ulos itsekin menee.


Kaksinkertaisesta velourista tehty, ja lippa on tuettu molemmin puolin tukikankailla ja tikattu sentin välein. Seuraavaan versioon voisin kokeilla ihan kovikehuopaa, niin olisi ainakin kunnolla jämäkkä tuo lippaosa.



5 kommenttia:

  1. Voih, kauniit lakit ja kauniit kankaat! Sen oikean kaavan metsästys on tosiaan välillä aika tuskaista. Kiitän myös eilisestä housututoriaalista, laitan sen korvan taakse hautumaan.

    VastaaPoista
  2. Hauska tuo lentäjän lakki. :)

    VastaaPoista
  3. Voi että, miten suloinen lakki!!!

    VastaaPoista
  4. Kivoja :)
    Ja toi pinkkipalloinen kangas jaksaa mua aina ilahduttaa, samoin pienempi neiti valitsee lähes aina tuosta kankaasta tehdyn tunikan tai paidan kun itse käy vaatekaapilla :D
    Eli meillä ihan in kuosi!
    (meil roikkuu vaatteet hengareis, niin pienenkin on helppo sielt valita mikä silmää miellyttää)

    VastaaPoista
  5. hauskoja :) Tuo lipallinen lakki tytölle ois kiva :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.