lauantai 19. maaliskuuta 2011

Hätähousun huokailua

Piti päästä kokeilemaan, miten se nappilista toimisi vetskarin tilalla tällaisissa haalarihousuissa. Mutta mikä harrmistus!! Kaksoisneula otti ja napsahti poikki! TAAS! Ja tällä kertaa ilman mitään näkyvää syytä. En keksi muuta selitystä kuin että se halusi olla ilkeä. Nyt en saa mistään enää uutta kaksoisneulaa kuin aikaisintaan maanantaina. Siihenhän on vielä ikuisuus!! Ettehän huomaa, miten ärsyttävästi jäi haalarit keskeneräisiksi... :(

Nappilistaan laitoin neljä Prymin metallinepparia, ja yllättävää kyllä, niinkin harvaan laitetut nepparit tuntuvat olevan ihan riittävän lähellä toisiaan. Ei irvistele välitkään, ainakaan jos  housuihin jää käyttäjällä hiukan väljyyttä.
Kankaan kaikki varmaan tunnistavatkin, kyseessähän on siis Metsolan apilajoustis. Tilasin sitä kakkoslaatuisena, kun niin halvalla sain, ja yllätyin iloisesti. Valkoisiksi tarkoitetut apilat ovat hailakasti beigejä, mutta muuten ihan ykköslaatuista kangasta. Resori on äidiltä saatuja vanhoja resoreita - aika plöröä, mutta niin herkullinen oljenkeltainen väri, että oli pakko kokeilla sitä näihin. Keltaisen ja ruskean liitto näyttää puhuttelevan minua ihan erityisesti nykyään.




Pääntietä voisi ihan hiukkasen nostaa edestä ylöspäin tässä nappilistaversiossa...


Joskus tekisi mieli ihan ilkeyttään viedä tämä sähikäinen ammattikuvaamoon ja katsoa, mitä siellä saataisiin aikaiseksi. Ei nimittäin ihan helpoimmasta päästä kuvattavaksi. ;)



Katkennutta kaksoisneularetaletta jäivät kaipaamaan haalarihousujen lisäksi myös kaksi vihreää apilavaatetta - pienelle maailmanmatkaajapojalle tilaustyönä tehty apilapaita koossa 92, ja omalle tytölle tehty apilatunika pitkillä hihoilla, jonka koko on kesää ennakoiden jo 86. Palaa pian kuvioihin, kaksoisneula, tai ostan pian peitetikkikoneen!!! ;)


20 kommenttia:

  1. Ihana sähikäinen ja ihana haalari!
    Me vietiin meidän sähikäinen ammattikuvaajalle ja lopputuloksena kuvaaja totesi, et hän ei kerkiä toisen mukaan ja kuulemma on fiksu tyttö :D (meidän Neiti siis matki kuvaajaa ja astui hänen valolaitteensa päälle mm. :D)

    VastaaPoista
  2. No nyt se sitten otti ja tekaisi sen neppiversion. Ennen näitä sun haalaripostauksia en ole edes kuvitelmissani uskaltanut haalaria suunnittelemaan, mutta alkais vähän poltella. Jos jostain rytökankaasta kokeilisi, niin ei kai siinä muuta kuin aikaa häviäisi? Voi sinnuu, mihinkä yllytät!

    Ja kaksoisneulalle moitteita, ei tuolleen saa katkeilla kesken kaiken! Onko sulla muuten joku vakiopaikka, mistä neulat hankit vai milloin mistäkin?

    VastaaPoista
  3. Oi miten ihanat haalarit! Tosi hyvät värit, keltainen on niin pop (käy melkein kaiken seuraksi resorina). Kaksoisneulan minä olen ostanut ihan EK-sta ja menihän niitä rikkin silloin-tällöin. Peitetikkikone on kiva ja helppo, työ nopeuttuu kun ei tarvi vaihtaa neuloja. Nauhankääntäjä minulla ei ole mutta toimii ilman sitäkin... Malli on söpölainen!!!

    VastaaPoista
  4. Ihania juttuja teet!

    mullakin napsahti kaksoisneula poikki..

    VastaaPoista
  5. Mä en enää voi vierailla täällä, koska mä haluan kaiken mitä sä teet! :)

    Ja hei, meillä oli valokuvaus srk:n perhekerhossa viime viikolla. Meidän isompi kaatoi kuvajan "taustaseinän" - siis sen sermin. Ei varmaan tahdo se täti enää kuvata meidän lapsia koskaan. ;)

    VastaaPoista
  6. Mä olin ajatellut että en hanki tuota apilajoustista... mut hmph, toi on niin ihanaa haalarina että ehkä kuitenkin pitää tilata....

    Mä olen onnistunut katkaisemaan kaks kaksoisneulaa, toinen meni just mystisesti ilman syytä poikki, toisen sit katkasin tyhmyyttäni, hmph. Niitäki pitäs vissiin olla se toinen aina varult jemmassa ;)

    VastaaPoista
  7. Tuo apilajoustofrotee on kyllä ihana!

    Mun blogista löytyy muuten sinulle jotain :)

    VastaaPoista
  8. Ihastuttava haalari. Olin itse suunnitellut etten hanki tuota kangasta, mutta onpa kutkuttava kuiteskin.

    VastaaPoista
  9. onpas suloiset haalarit ja tuo keltainen piristää kyllä tosi kivasti ruskeaa kangasta! Harmilisia nuo neulojen katkeamiset

    VastaaPoista
  10. En ole piitkään aikaan täällä käynyt, ku ei oo ehättäny koneelle aikoihin, ja oma kone tilttailee, pysyy päällän milloin haluaa..ja kuin kauan haluaa..

    Mutta täällä kaikki noi edellisetkin toinen toistaan herkullisemman näköisiä luomuksia! Ja tää viimeisin haalari, ai herkku! Nautin noista väriyhdistelmistä mitä käytät vaatteissa.=)

    VastaaPoista
  11. Tässä voi siis jännityksellä odotella sun seuraavaa postaustasi, että onko ne viimeistelty kaksoisneulalla vai peitetikkikoneella. ;)

    VastaaPoista
  12. Tiina! Vastavuoroin käyn kurkkimassa sinun blogissa! Aivan mieletön nainen mitä olet saanut jälleen aikaiseksi! En oikein ehdi enää käydä toisten blogeja lukemassa vaikka haluaisin, ymmärrät varmasti, joten siitäkin oli taas tovi kun sinun blogissasi viimeksi kävin. Kuinka sinulla on kädet täynnä tilauksia? Otatko nyt tilauksia vastaan? Katselin noita takkeja ja huppareita ja ajattelin että jos ehdit, voisin teettää Lumille ja minulle samanlaiset hupparit. Mitenhän se onnistuisi? :)

    VastaaPoista
  13. Tuo kaksoisneulan katkeilu on nii-in tuttua. Toisinaan tuntuu, että se kestää ehjänä vaikka kuinka kauan ja toisinaan katseaa ihan täysin ilman syytä. Ja tietysti sielloin kun ei ole varaneulaa ja työ on pahasti kesken.

    Testasin takinompeluohjettasia ja jopa minä sain sillä takin aikaiseksi. Kiitoksen vielä kovasti selkeästä ohjeesta.

    VastaaPoista
  14. glenni: luulenpa että meillä kävisi ihan samoin ;D

    rusina: kokeilemaan vain, sehän on tämän harrastuksen suola että aina voi oppia lisää! ;) Neuloja hankin milloin mistäkin saan, yleisimmin varmaan Eurokankaasta. Meidän kylällähän niitä saa Ojanahosta, mutta se ei ole koskaan auki. Ja hintakinoli aika suolainen, 6,90e?! En ainakaan muista, että joka paikassa maksaisi kaksoisneula noin paljon?

    kewa: kyllä sitä peitetikkiä joutuu joskus vielä harkitsemaan tosissaan, ainakin sitten joskus jos on tilaa pitää ompelukoneita esillä ja niille on oma huone..

    Kristiina: kiitos!

    nasba: aika paha perustelu :D

    Sani: olen huomannut, että jos on varaneula olemassa, yksi voi kestää vaikka vuoden, mutta jos sitä toista ei ole, ainokainen katkeaa alle tunnissa. Niin se vaan on.

    MettaD: Kiittäen! =)

    Minnuli: ei kannata varmaksi suunnitella ;)

    lallatilaa: kiitos!

    Laura: olenkin käynyt blogissasi kurkkimassa, että ollaanpa täällä hiljaa. Jospa saisitte koneenne kuntoon niin kuulis teistäkin! =)

    Sarita: siihen tarvittais jo nopeita käänteitä =D mutta uhkaillahan aina voi.. ;)

    Hali: No ymmärrän kyllä paremmin kuin hyvin, saattaa olla ylimääräiset vapaahetket aika tiukassa nykyään. =) Aikuisille olen vähemmän tilauksesta tehnyt, ihan siksi, että on vaikea saada sopivaa näin "etätyönä" ilman varmoja (itse otettuja) mittoja. Mutta ainahan voi yrittää, laita vaikka spostia toiveistasi niin neuvotellaan! =)

    Anne: kivan takin olitkin saanut aikaan, piti heti käydä katsomassa! =)

    VastaaPoista
  15. eikä, mä en kohta kestä enää ku minäki haluaisin kaikki mitä sä ompelet tänne.. niiiii ihanat nuo apilahaalarit :) Harmi ku meillä ei oo enää ihan pientä jolle tuollaset haalarit ois parhaat, mut eiköhän sitä joskus taas tuollasetki tarvis ;)
    Voi että ku ois rikas ni ois pitkä tilauslista sulle ;)

    VastaaPoista
  16. Täälä kans yx ketä haluais omille muksuilleen kaiken mitä saat siellä aikaan. Niin ihanat haalarit taas <3

    VastaaPoista
  17. Onpas sieviä vaatteita! Taitava olet. :)

    VastaaPoista
  18. Ihanan värinen haalari! Meillä ei nyt menesty nepparivaatteet kun neiti on oppinu repimään ne auki. Aamulla yöppäri revitään auki niin että vaipan tuotokset valuu sänkyyn asti..

    Minä oon tähän asti pärjänny ihan yksöisneulalla... kaks kertaa vaan aina sit vetäsen ompeleen kun haluan kaksoistikin. Vaan tuleehan se neulalla tasan tarkkaan kokoajan saman väli!

    VastaaPoista
  19. Anna: kaksoisneulaommel joustaa, kun nurjalla on siksak, kaksi suoraommelta vierekkäin naopsahtaa helpimmin poikki joustavan vaatteen pääntiellä. =)

    VastaaPoista
  20. Sitähän oppii aina jotain uutta.. ei oo niin tullu ajateltuakaan.

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.