maanantai 28. maaliskuuta 2011

Haalari tyynyliinan tapaan...

Työtapakokeilut haalareiden osalta jatkuvat edelleen - tällä kertaa kokeilin kiinnittää vetskarin haalareihin samalla tavalla kuin teen tyynyliinoissa, eikä muuten ole yhtään pöllömpi tapa tämäkään! Tätä saatan käyttää jatkossakin - onpahan kaikki omaa, kun kaava on reilusti muokattu, ja työjärjestys ja tyyli kaikkea muuta kuin alkuperäisen ohjeen mukainen!


Nyt siis silitin valmiiksi KE-taitteet, ompelin KE-saumasta muutaman sentin tuolta alhaalta, ompelin vetoketjun samalla tavalla kuin tyynyliinaohjeessani, ja sen jälkeen ompelin haalarit valmiiksi ja kanttasin viimeisenä pääntien ja kädentiet. Tämä tyyli toimii, ja nyt olen lopputulokseen tyytyväisempi kuin yksissäkään aikaisemmissa haalareissa (pientä paranneltavaahan aina löytyy, mutta nyt ollaan jo paremman puolella)!


Tämän Ikasyriltä ostamani velourin väri oli muuten pettymys, kun kuvittelin tämän olevan sellaista tummanruskeaa kuin kaikissa kuvissa, mutta eipä ollutkaan! Allaoleva vetskarikuva vastaa enemmän totuutta - ei paha tämäkään, mutta tumma ruskea olisi ollut enemmän mieleinen.


Lahkeissa on taas käännettävän mittaiset resorit.


Nämä haalarit tulivat oman tytön käyttöön - jo pitkään olleet haavelistalla. Osui tuo koko taas aivan justiinsa, eli jatkossakin teen hyvin mitättömillä saumanvaroilla. ;)

 Pikkumannekiini pääsi vielä koiran kanssa poseeraamaan:


19 kommenttia:

  1. Hyvä idea laittaa vetoketju tuolla tavalla, tosi siistin näköinen ja muutenkin söpöt haalarit!

    VastaaPoista
  2. Suloiset haalarit!ja vetskari on tosi kivan näköinen noin ommeltuna..

    VastaaPoista
  3. oi että, tuosta ei haalarit enää sulosemmaksi muutu <3 Tosi ihanat tosimummon tapaan :D

    VastaaPoista
  4. Ihanat haalarit! <3

    Paketti tuli tänään. Takki on täydellinen ja haalaritkin pääsevät käyttöön. Tahtoo lisää niitä! ;)

    Teen tänään vielä aiheesta postauksen! :)

    Mitä kuvankäsittelyohjelmaa sä käytät? Toi on hauska missä on monta pientä kuvaa.

    VastaaPoista
  5. Ihanaiset haalarit ja jälki niin siistiä ja ammattimaista jotta :) Fanitan!

    VastaaPoista
  6. Upeat ja tosi hyvin istuvat haalarit. Ihana se resori, tykkään niistä 'leveimmistä' raidoista resoreissa mutta harvoin niitä mistään löytyy...Siisti työnjälki, niin kuten aina!

    VastaaPoista
  7. Sofia, Anskuli, jenninkainen: kiitokset.. nuo miellyttää kyllä omaakin silmää varmaan eniten tähän astisista.. osansa kyllä tekee sekin, että olen tällä kertaa jopa tyytyväinen työnjälkeen. ;)

    nasba: kivaa! Odotan näkeväni vaatteista kuvia tyttöjen päällä.. jess! ;) Latasin joskus netistä ilmaisen Picasan koneelle ja sillä teen nykyään melkein kaikki käsittelyjutut.. siirrän kuvat koneelle, kääntelen oikeinpäin, muokkaan, ja teen noita monen kuvan kollaaseja.. sillä pystyn tekemään oikeastaan kaiken haluamani, paitsi siinä ei ole sitä taustojen poistamismahdollisuutta, ja sitä vielä kaipaisin.. mutta muuten suosittelen lämpimästi, ja on vielä suomenkielinenkin!

    aajuska: no kiitos ;)

    kewa: kiitti. =) tuo resori onkin äitini peruja, eli vanhaa.. varmaan 80-90-luvun taitteesta. ;) Nuo on ihanan näköisiä, mutta se huono puoli niissä on, ainakin noissa vanhoissa mitä minulta löytyy, että ne eivät kauheasti palaudu.. vähän normaaliresoria hankalampia saada ommeltua siististi.

    VastaaPoista
  8. Sinä oot sitten uuttera kokeilemaan uudelleen ja uudelleen, että saat varmasti hyvät! Kyllähän se sitten palkitseekin!

    Näpsäkät haalarit:)

    VastaaPoista
  9. Kiva haalari! Itsekin sain juuri ekan kokeilun tuosta Mustikkahaalarista valmiiksi mutta etenin ihan ohjeen mukaan. Metsolan kankaasta tehtynä tuli kuitenkin ainakin omaan silmään mieleinen :) Ehkäpä seuraavaaan haalarikokeiluun uskaltaudun vähän muokkaamaan kaavaakin. Ja resorit lahkeensuissa ovat varmasti must, kunhan meidän pikku-ukkeli lähtee liikkeelle - kiitoksia ideoista ja inspiraatiosta!

    VastaaPoista
  10. Kiitos tuosta vetoketjun ompeluohjeesta! Nyt ehkä minäkin uskallan tehdä vetskarilliset haalarit, kun aina ennen olen turvautunut neppareihin. :)

    VastaaPoista
  11. Sivut toimii pitkästä aikaa minullaki!! Jes! Piti äkkiä selata kaikki aikasempienki postauksien kuvat ku pelkästään tekstit oon lukenu aikaisemmin. :)
    Haalarit on kyllä tosi söpöt. Julialle ehkä kannattaa vähän lisätä haara-olka pituutta jos joskus jaksat ommella sille lisää niitä.. Ihan himpun verran vain. Muuten kaavaa ei kannata muuttaa mihinkään suuntaan, niinku näit! :)

    VastaaPoista
  12. Onpas ihanat ja niin suloinen mannekiini :)

    VastaaPoista
  13. Moi!
    Ihana haalari! <3
    Pakko kysyä, laitoitko mitään tukea KE:lle ennen kuin ompelit vetoketjun? Vai meneekö ilmankin? :)

    VastaaPoista
  14. Hieno haalari!

    Mäkin laitan vetskarin tuolla tavoin (enkä kyllä juurikaan lue työohjeita käsityölehdistä..vaikka toisaalta vilkuilen paljon erinäisten blogien tutoriaaleista uusia ideoita) ja silitän siihen n.2cm leveän tukikangassuikaleen ryhtiä antamaan -etenkin jos täytyy esim raitoja kohdistaa.

    VastaaPoista
  15. aivan ihanat haalarit...ootan niin että saan postista sen ottobre lehden jossa on se kaava...(ois se lehti tietenki kirjastossaki, mutta se on aina lainassa)

    VastaaPoista
  16. Anna: muutama vuosi sitten en olis jaksanut, olisin viskannut hanskat tiskiin samantien, jos joku olisi mennyt pieleen.. ilmeisesti ikä tuo mukanaan kärsivällisyyttä?! =)

    swsb: kävinkin kurkkaamassa lopputulosta, ja voi kun oli ihanat! Jos meidän poika ei olisi jo noin iso, haluaisin tuollaiset hänellekin. <3

    Caorann: ollos hyvä ;)

    Sanna: No kiva kun näit kuvat viimein sinäki!! Kyllä minä niitä lisääkin voin tehdä, ilman muuta, kunhan kankaita vain on. =)

    Sani: kiitos =)

    Tuulispää: joo laitan KE-reunoihin tukikangasta, ja vetskaria ommellessa löydään paininjalan puristuksen ihan miniminipienelle, ettei paininjalka työnnä kangasta edellään.

    OP: kyllä se tukikangas isosti helpottaa hommaa!

    paaltsi: onneksi siinä eri kauan menekään, jos Ottobren kautta tilasit lehden.. mulle on ainakin irtonumerot tulleet muutamassa päivässä! =)

    VastaaPoista
  17. Jaksaisitko selittää miten tuo resori laitetaan tuosta vetoketjun yläosasta, jotta se jää takaakin siististi? Tein tänään vähän vastaavanlaista kohtaa kun kokeilin ekaa kertaa tehdä pojalle paitaa, jossa oli nepparit olalla ja en oikein ollut tyytyväinen tapaani laitta se resori taitteen kohdalta - tuli jotenkin turhan paksu möntti mun tyylillä?! (Ihan käyttökelpoinen kylläkin kun yöpuvuksi vain tein, mutta hiukan kauneusvirheellinen omasta mielestäni. :p )

    Niin ja tosi suloiset haalarit, näyttävät ihanan lämpöisille ja mukaville lopputalven keskelle. :)

    VastaaPoista
  18. Sarita: voisin postata haalareista oman ompeluohjeensa, kun en tiedä osaanko selittää ollenkaan ymmärrettävästi, miten tuon kanttauksen tein... niin ja tietysti eri juttu on, toimiiko tuo tyyli olalla nappihalkiossa. Itse en tee olalle nappijutskia tällä samalla tyylillä.

    MUTTA: taitan siis resorin yläreunasta siivun nurjalle kuten perustrikoopaitaa tehdessänikin, ja ompelen avonaisena kaitaleena resorin pääntielle, oikea puoli haalarin nurjaa puolta vasten. Sitten aloitan kaksoisneulalla ompelun siitä vetskarihalkion oikeasta reunasta, jossa se resori tulee sentin verran yli sen vetskarihalkion reunan... eli molemmin puolin, alussa ja lopussa, on kaksoisneulaompelun jäljiltä sellainen "uloke", jossa on pelkkä resori ja kaksoisneulaommel. Sitten vain taitan ne lipareet napakasti nurjalle ja tikkaan kiinni resoriin oikealta puolelta, muutaman millin päästä käänteestä - ylimääräisen pätkän leikkaan lopuksi pois sieltä nurjalta puolelta.

    En todellakaan tiedä, käsittikö tuosta hölökäsen pöläystä, mutta viimeistään kuvallisesta ohjeesta toivottavasti saat sitten paremmin selkoa!! =)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.