Takkitöherrystä n:o 2

Anskuli kysyi takkiprojektin etenemisestä, ja kun hullua yllyttää, näin siinä käy. Luvassa siis muutama sana ja kuva hommien etenemisestä!

Viime viikon lauantai meni sovitusvaatetta ommellessa. Edeltävänä iltana leikkasin sovitusvaatteen lakanakappaleita puolilleöin, joten lauantaina pääsin kuitenkin suoraan ompeluhommiin. Sovitusvaatetakki oli yllättävän hyvä ihan sellaisenaan, kovin montaa kaavamuutosta se ei vaatinut. Hihaan tuli lisää pituutta, yläselkään hitunen leveyttä, helmaa lyhensin parikymmentä senttiä alkuperäisestä, joiden lisäksi jotain muuta pientä hiomista. Kaikenkaikkiaan hyvä kaava, ainakin minulle!

Melkoisen monta kappaletta tähän saa leikata, kun päällikankaan lisäksi leikataan myös vuori, tukikankaat ja väliin villavatiinia (jota vielä harkitsen, laitanko miehustaan vaiko en, ettei takista tulisi kuitenkaan liian paksua). Nopeasti laskien kappaleita tulee projektin aikana leikattua jopa lähemmäs sata tukikankaineen, kuulavanuineen ja taskupusseineen.

Olohuoneen ruokailunurkkaus näyttää juuri siltä, miltä en toivoisi sen näyttävän - ei siihen ainakaan syömään mahdu:

Siinä on lasten piirustustouhut ja äitin ompeluinnostus suloisessa sekamelskassa, kun tällainen projekti levittäytyy koko voimallaan pitkin taloa, ja perhe elää elämäänsä siinä samalla...

Olenpa huvin ja urheilun vuoksi silmäillyt lehden ompeluohjettakin, vaikka sen ohella tulee ommeltua aika paljon omasta muistista, eri järjestyksessä ja omilla hyväksihavailtuilla työtavoilla. Ihan toimivan oloinen ohje tämä painettu versiokin, kyllä sillä takin saisi aikaiseksi jos yhtään on villakangastakkeja ommellut. Ihan kylmiltäni en varmaan tällä ohjeella tuota takkia onnistuisi ompelemaan, jos ei olisi ketään jolta kysyä neuvoa pahassa paikassa. Ja hankala tuohon olisi varmaan täydellistä ohjetta kirjoittaakaan, tekemällä (ja purkamalla) sitä parhaiten oppiikin.

Nielua on alkanut pistellä samalla tavalla kuin flunssan tullessa, liekö tämä sitten villasta johtuvaa ärsytystä vai oikean flunssan saapumista - toivon ensimmäistä vaihtoehtoa. Uskoa ja toivoa tähän touhuun riittää vielä rutkasti, mutta hyvin on jo mieleen palautunut, miksi ei tule tehtyä villakangastakkia ihan joka syksy.

Monta monituista iltaa tämän parissa saa vielä ahertaa, varsinkin kun ne tähän kokonaan omistetut hetket ovat aika harvinaisia. On minulla kuitenkin jo päällikankaat leikattuna, taskupussit puoliksi ommeltuina, kaulurit ala- ja päällikauluksessa, keskitakasauma  takayläkappaleista ommeltuna... enää puuttuu noin 95%! ;)