Uuteen vuoteen ilman vanhoja kujeita

Olen tiedostamattani viivytellyt ja venyttänyt tämän tekstin kirjoittamista viikosta toiseen, vaikka olen koko ajan kuitenkin tiennyt tämän kirjoittavani, ennemmin tai myöhemmin.

Olen kirjoittanut Tosimummoa pian yhdeksän vuotta.  Miten paljon siihen mahtuukaan! Nuorimmaisemme syntymä, talon rakennusprojekti pihoineen kaikkineen, satoja vaatekappaleita, kunnostettuja huonekaluja yhden talollisen verran ja vähän päälle, tuunauksia, uusien juttujen kokeilua, kirppiskierroksia ja ihania blogituttavuuksia. 

Tosimummon sivuille on saavuttu yli kaksi miljoonaa kertaa. Lukijoiksi rekisteröityneitä on lähes tuhat, mutta sivuvierailuja on uuden tekstin julkaisun jälkeen ollut useita tuhansia muutamassa päivässä. Olen käyttänyt blogiani paitsi henkireikänä ja rakkaimpana harrastuksenani, myös cv:nä työhaussa - ja siinä työssä olen muuten edelleen. 

Reippaat lukijani ovat ottaneet oppia laatimistani ompeluohjeista ja innostuneet ompelemaan muutakin, joku taisi joskus innostua perässäni bokashi-kompostoinnista, peitetikin eroja ja yhteneväisyyksiä on täällä mietitty porukalla, ja on myös keskusteltu, millaiset säädöt vaaditaan paksun joustofroteen ompeluun tai onko yläsyöttäjä ompelukoneessa välttämätön vai ei.

Yhdeksän bloggausvuoteni aikana olen oppinut ompelemaan tuhat kertaa paremmin kuin pukuompelijaksi opiskellessani. Olen hankkinut järjestelmäkameran ja oppinut välttävästi sitä käyttämään. Kuvankäsittelyn alkeetkin on tullut opiskeltua, vaikka pyrinkin siihen, että kuvia käsitellään lähinnä rajaamalla ja valotusta säätämällä, ei luonnottomaksi muuttamalla. Olen saanut väylän purkaa luovuuttani ja yhdistää minulle rakkaan kirjoittamistyön muuhun itselleni tärkeään. Olen päässyt mukaan hauskoihin ja mielenkiintoisiin yhteistyöprojekteihin ja tutustunut lukijoihini, jotka ovat uskaltautuneet jututtamaan minua oikeassa elämässä, kun ovat tunnistaneet minut naamaksi blogin takaa.

Nyt on kuitenkin sellainen olo, että jotain on liikaa. On ruuhkavuodet, on yhä enemmän aikaa ja voimia vaativa vuorotyö, täysi kalenteri, riittämättömyyden tunne ja tyytymättömyys siihen, mitä en ehdi, vaikka haluaisin. Luovuus ja käsillä tekemisen palo eivät ole kadonneet minnekään, mutta haluan käyttää aikani itse tekemiseen, en siitä raportoimiseen - niin rakkaaksi kuin tämä minulle onkin käynyt. 

Lopettaminen tuntuu siltä kuin hylkäisin osan itsestäni, ja siksi olen päättänytkin loiventaa tätä tunnetta jättämällä Instagram-tilini edelleen eloon. Sinne aion jatkossakin kuvailla niin projekteja kuin muitakin fiiliksiä aina, jos se hyvältä tuntuu. Siitä en kuitenkaan suostu ottamaan paineita tai kokemaan riittämättömyyttä, kuten blogin suhteen on käynyt. 

Tosimummon blogikaan ei katoa. Vaikka tämä ei aktiivisesti päivity, saan edelleen tänne jätetyt kommentit sähköpostiini ja vastailen niihin mielelläni. Ompeluohjeet säilyvät sivupalkissa jatkossakin, ja jos elämä joskus oikein joutilaaksi käy, niitä saatan joskus sinne tehdä lisääkin. Ja jos kysyttävää on ompeluohjeistani tai muusta, niin toki mielelläni kysymyksiin vastaan. Kertomalla jukisesti tästä lopettamisestani vapautan kuitenkin itseni siitä jatkuvasta keskeneräisyyden tunteesta, että jotain pitäisi tehdä, vaikka oikeasti ei olisi mikään pakko.

Haluan mitä nöyrimmin kiittää uskollisia, vuosia matkassa kulkeneita lukijoitani virtuaalisesta seurasta ja erityisesti kaikista jättämistänne kannustavista ja lämminhenkisistä kommenteista. Toivottavasti tapaamme Instagramissa! 

(ja seuraavaksi tuijotan kauan Julkaise-nappia ja mietin, pystynkö sitä painamaan. Jos luet tämän, olen pystynyt.)