sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Hermoneulostunika

Jos tuntuu, että elämä on turhan tasaista eikä mistään mene edes hermot, niin tilaapa tätä neulosta ja ala ommella! Jo tulee säpinää tunnepuolelle.



Materiaalinahan tuo on ihanaa, pehmeää ihoa vasten ja ulkonäöltään tosi kaunista eläväpintaista neulosta. Mutta se ompelu! Kangas on esittelytekstinkin mukaan "pehmeää ja valuvaa, ei kuitenkaan raskasta", ja käytännössä tämä tarkoittaa sitä että se valuu koko ajan myös käsistä, paininjalan alta ja yleensäkin kaikkialta, mihin sitä on satuttu asettamaan.


Sen lisäksi neulos on harvaa (sekin kyllä on kerrottu tuotekuvauksessa, joten harhaan johtamisesta ei ole tässä kyse) mikä tarkoittaa  ommellessa sitä, että siinä ei pysy yksikään nuppineula, vaikka kerroksia olisi päällekkäin kuinka monta.




Lisäksi kankaan pienikin venyttäminen aiheuttaa sen, että rullautuu erittäin tehokkaasti. Ompele siinä sitten miehustakankaasta "resoria" pääntielle!


Ompeluärsytyksistä huolimatta kangas on ihana, ja uusi kaavoituskokeilunikin on aika jees. Pikkuisen turhan raskas tämä kangas on näin pitkään malliin, ja paremmin tämä toimisi esimerkiksi edestä avonaisessa liehuhelmaneuletakissa.



Tulipa kuitenkin kokeiltua. Tunikan kaava on piirretty ihan perustrikoopaidan kaavasta, josta on napattu hihat ja pääntie, ja helmakappaleet taskuineen ja leikkauksineen on piirrelty omasta päästä. Paljonhan tässä on äkkiä katsottuna samaa kuin käyttämässäni OB Womanin taskutunikakaavassa, mutta lopulta yhteistä näille on vain etukappaleiden taskut ja tapa, jolla ne on tehty.




Tässä omassa versiossa puolestaan hiha on perinteistä pyöriömallia ja täyspitkä. Oikeastaan vähän ylipitkäkin, mikä on näin talven tuloa odotellessa taas aika jees.


Myös etu- ja takakappaleet on ylhäältä peruspaitamallia, ja poikkisauman alla on ne jujut - takana pieni rypytys keskellä ja edessä vastalaskos ja taskut. Seuraava kokeiluversio tehdään vähän vähemmän valuvasta kankaasta, mutta eiköhän tämäkin luiru käyttöön pääse!

8 kommenttia:

  1. Nätti tuli, vaikka hermosi menivätkin :D Onneksi en tilannut ko. neulosta, vaikka sitä ihastelinkin äskettäin. Hiilenharmaata, jos olisi ollut vielä, niin olisin varmaan tilannutkin. Ei olisi vaan sopinut minun ompelutaidoilleni varsinkaan, kun olen vähän ruosteessa ompeluajan vähyyden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisit päässyt testaamaan kärsivällisyyttäsi, harmi että säästyit siltä! ;)

      Poista
  2. Kaunis malli, kantajansa näköinen :)

    VastaaPoista
  3. Nyt oli niin hyvä mainospuhe tuolle neulokselle, että pakko tilata! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä! :D Vähän pelkäsin, että mustamaalaan suotta kaunista kangasta - silti en voinut muutakaan kuin kertoa fiilikset ihan rehellisesti! ;)

      Poista
  4. On se vaan niin nätti tunika! Kärsivällisyyden kasvatukseen siis loistavaa kangasta, ehkäpä tarvitsen sellaista :D.

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.